Paikat vuoden 2012 Piirileirin leiritoimikuntaan ovat auki!
Tarjoamme muun muassa:
- paikan parhaan koskaan tehdyn piirileirin leiritoimikunnassa
- tilaisuuden tehdä jotain ihan uutta ja elämyksellistä
- mahdollisuuden henkilökohtaiselle kasvulle
- aitiopaikan nähdä, osallistua ja vaikuttaa piirileirin rakentumiseen
Sinulta toivomme hyviä yhteistyötaitoja, halua ja kykyä sitoutua pestiin aina vuoteen 2013 saakka sekä vahvaa visiota piirileirin toteuttamiseen!
Haemme leiritoimikuntaan seuraavia tyyppejä. Vastuualueet eivät ole kiveen hakattuja ja pestit muokataan tekijöidensä näköisiksi.
Viestintä & PR -johtaja
Viestinnän johtajalta odotamme tuntemusta partioviestinnästä ja markkinoinnista. Pesti antaa mahdollisuuden vaikuttaa siihen miltä leiri, piirimme ja partio näyttää ulospäin sekä miltä se näyttää meille partiolaisille. Osallistuja & HR -johtaja
Sosiaalisuus ja ihmisläheisyys ovat luottisten jaksamisesta vastaavan osallistujajohtajan vahvuuksia. Pestiin sisältyy paljon tiedon välittämistä organisaation sisällä sekä kouluttamista, joten ne tulisi kokea omakseen. Huolto & kitchen -johtaja
Koska leirillä halutaan syödä hyvin ja säännöllisesti, odotamme huolto & kitchen -johtajalta tietämystä ja näkemystä leiriruoanlaitosta. Ekologinen ajattelutapa ja hyvä delegointikyky ovat ehdottomia vahvuuksia pestin hoidossa. Turvallisuusjohtaja
Turvallisuusjohtaja vastaa leirin turvallisuudesta kokonaisuudessaan. Odotamme pomolta jämäkkyyttä ja asiantuntemusta. Yhteistyö ja ymmärrys muita osa-alueita kohtaan on turvallisuusjohtajan vahvuuksia. |
Talousjohtaja
Talousjohtajalta odotamme perustietoja taloudesta ja markkinoinnista. Lisäksi näkemystä tulisi löytyä sekä leirituotteista, että oheismyynnistä. Pesti edellyttää tietynlaista tarkkuutta ja jämäkkyyttä.
Ohjelmajohtaja eka
Ohjelmajohtaja toka
Molemmilta ohjelman osa-alueen johtajilta odotamme vahvaa partio-ohjelman ja mielellään myös kisakulttuurin tuntemusta. Ohjelmajohtajien tehtäviin sisältyy jonkin verran kouluttamista, siksi toivomme, että valmiuksia kouluttamiseen löytyy. Luova hulluus ja ennakkoluulottomuus ovat ehdottomasti plussaa ohjelmaa tehtäessä.
Tekniikkajohtaja
Tekniikkajohtajalla tulisi olla homma hyppysissä ja vahva delegointikyky. Erityisosaajien rekrytoiminen ja suunnitelmallisuus ovat tekniikkajohtajalle tärkeimpiä ominaisuuksia. |
Hakemuksen tulisi sisältää seuraavaa:
- Nimi, lippukunta, yhteys- yms. perustiedot
- Kevyt partio CV
- Kuvaus vahvuuksistasi
- Mitä haluat ja odotat projektilta?
- Mitä toisit leiritoimikuntaan?
Hakemukset tulee lähettää maaliskuun loppuun mennessä osoitteeseen: mikko.roininen [ät] uusimaa.partio.fi tai piiritoimistolle Uudenmaan Partiopiiri, Piirileiri 2012/ltmk, Töölönkatu 55, 00250 Helsinki. Lisätietoja antaa leirinjohtaja Mikko Roininen 040 503 2938 ja varajohtaja Henny Tirkkonen henny.tirkkonen [ät] uusimaa.partio.fi, 0400 487 706.
Viimeksi päivitetty (28.01.2010 20:41)



